Asiakaspalautteet

Asiakkaiden kokemukset ovat tärkeä osa valmennusta. Tavoitteena on, että jokainen asiakas kokee harjoittelun selkeänä, mielekkäänä ja omiin tavoitteisiin sopivana. Jos olet itse valmennuksessa, voit jättää oman palautteesi yhteydenoton kautta tai ohjauksen yhteydessä. 

Alla palautteita asiakkaiden kokemuksista valmennuksistani ja ohjauksista

Asiakastarina

"Olo on vähän kuin olisi päässyt kiipeämään upottavasta suosta takaisin kantavalle maaperälle!"

"Toivoisin, että jokainen saisi kokea sen saman tunteen tulleensa juuri oikeaan paikkaan!"

Olen harrastanut kuntosalilla käyntiä noin 30 vuoden ajan vaihtelevasti pääasiassa omin ohjein puurtaen, ilman sen kummempia tavoitteita. Joskus kylläkin fysioterapian ja ystävien kautta olen saanut hieman ohjausta.

Haasteellinen elämäntilanteeni aiheutti sitten saliharrastukseeni pitkän tauon ja samalla voimavarojen vähenemisen ja motivaation katoamisen. Saliharrastuksen jatkaminen oli kyllä koko ajan mielessä taustalla, mutta tunsin tarvitsevani ohjausta ja tavoitteellisuutta harjoitteluun päästäkseni uuteen alkuun.

Ystäväni kautta kuulin Artun valmennuksesta ja hänen asiakkailtaan saamasta hyvästä palautteesta. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja otin häneen yhteyttä.

Mentyäni ensimmäiseen tapaamiseen Artun luo, tiesin heti tulleeni juuri oikeaan paikkaan. Ilmapiiri treeneissä oli aina kannustava, rento ja mukavalla huumorilla höystetty.

Ohjaus oli selkeää, ja lähtötilanteeni sekä terveydelliset haasteeni hienosti huomioivaa. Liikkeet suunniteltiin fyysisten rajoitteideni mukaisiksi. Harjoitteiden suorittaminen käytiin yksityiskohtaisesti ja kiireettä läpi. Hyvin laadittuja, selkeitä ohjelmia oli helppo noudattaa ja neuvoja sai aina tarvittaessa.

Olin aiemmin treenannut yleensä samoilla painoilla niitä juurikaan lisäilemättä tehden aina samat toistomäärät. Parin treenikerran jälkeen ymmärsin, ettei toistoja tarvitse pyrkiäkään aina tekemään maksimimäärää, kun painoja lisätään.

Toinen konkreettinen harjoitteluni edistymisen parempi hahmottaminen selkeni ja lisäsi motivaatiota, kun aloin kirjaamaan ylös tekemiäni harjoitteita. Sitä en ollut tehnyt koskaan aiemmin. 

Treenaamiseeni on tullut selkeästi tavoitteellisuutta ja saliharjoittelun motivaatio ja ilo on löytynyt uudelleen. Olo on vähän kuin olisi päässyt kiipeämään upottavasta suosta takaisin kantavalle maaperälle!

Terveyshaasteista huolimatta olen uudella innolla taas niin mieluisan harrastukseni parissa. Jalkojen ja käsien lihasvoimassa olen huomannut jo selvää kehitystä. Ihan fyysinen arjessa jaksaminenkin on parantunut ja henkisesti mieli todellakin virkistynyt. Olen saanut ystävänikin innostumaan salilla käymisestä

Voin lämpimästi suositella Artun valmennusta ihan kaikille ikään, kuntoon ja lähtötasoon katsomatta, jos haluaa ylläpitää tai kehittää lihaskuntoaan ja parantaa arjessa jaksamistaan. Tai muuten vaan aloittaa uuden harrastuksen mukavan ohjauksen kera.

Artun valmennus ja ohjaus on kannustavaa, motivoivaa ja yksilölliset tarpeet huomioivaa. Ohjelmat mietitään yhdessä omiin tarpeisiin ja tavoitteisiin sopien.

Arttu on helposti lähestyttävä, positiivisen asenteen omaava, todella kannustava ammattilainen, jonka treeneissä on aina rento, mutta vahva tekemisen meininki! Toivoisin, että jokainen saisi kokea sen saman tunteen tulleensa juuri oikeaan paikkaan!


Muutamia palautteita ryhmäliikunnanohjauksista

"Teknisesti sopivan helpot liikkeet, jolloin painoja ja tahtia lisäämällä saa enemmän tehoja irti. Ei mene aikaa miettimiseen miten kuuluu tehdä. Hyvät ohjeet ja tarvittaessa sai hyvin lisäohjeita."


"Helposti lähestyttävä ohjaaja. Hyvä että kysyt sanallista palautetta myös treenin jälkeen."

"Kiitoksia, oli hyvä treenijakso, kroppaan alkoi tulla joustavuutta."

"Kannustava , ohjaava , kiittävä ja huumorintajuinen ohjaus - pidä tyylisi JA MURTEESI ! Murre on rikkaus !!"

"Henkisesti helppo tunti 🤗"


Arttu on valmentajana rento ja läppä lentää, mutta myös pitää huolen että treenit tehdään tositarkoituksella. Lajista tai kuntoilumuodosta riippumatta perustekniikoita käydään tarkasti läpi ja hän jaksaa selittää tekniikat hyvin sellaisellekkin joka ei lajista mitään ymmärtäisi. Hauskaa mutta tehokasta tekemistä!💪

Palaute kamppailuohjauksesta

Ohjaus toteutettu kesän ajan yksilöohjauksena

Mun mielestä Artulla oli tosi selkee ja positiivinen ohjaustyyli! Ja muutenki rempsee ja helposti lähestyttävä tyyppi. Selittää tarpeeksi mutta ei liikaa, ja tempo on sopiva koko treenin ajan 😎



Palaute yksilön liikunnanohjauksesta



Jokainen, joka on joskus treenannut tietää sen fiiliksen kun jumpalle ei jaksaisi pitkän työpäivän jälkeen lähteä. Mulla näin on usein, mutta tieto siitä, että Arttu on salilla vastassa kääntää fiiliksen paremmaksi.

Arttu on ammattitaitoinen koutsi, joka kannustavalla asenteellaan saa pidettyä hyvän fiiliksen koko treenin ajan. Artun kanssa voi treenata täysillä veren maku suussa tai ottaa rennommin, puhtaasti liikkumisen ilosta. Jokaisen treenin jälkeen jää kuitenkin hyvä fiilis, ja oppii aina jotain uutta.

Palaute kamppailuohjauksesta